4-6 kertaa vuodessa ilmestyvästä IMO-uutiskirjeestä kuulet innovaatiojohtamisen uusista tuulistaja saat tietoa IMO-ohjelman kuulumisista

    IMO mukana valitsemassa Jouko Karvista vuoden innovaatiojohtajaksi

    StoraEnson Jouko Karvinen valittiin vuoden 2011 innovaatiojohtajaksi Microsoftin vuosittaisen Business Summit -tapahtuman yhteydessä 15.11.2011.

    Valintaraati luonnehtii Karvisen olevan todellinen Mr. Rethink Suomessa ja korostaa, että Karvinen on saanut johtamansa yhtiön henkilöstön haastamaan itsensä käytännön arjessa ja lähtenyt Rethink-kampanjalla haastamaan tehokkaasti sekä omaa yhtiötään että koko toimialaa.

    Stora Enson toimitusjohtajana vajaat viisi vuotta työskennelleelle Jouko Karviselle uunituore kunniamaininta tuli iloisena yllätyksenä. Hän katsoo palkinnon olevan tunnustus koko Stora Enson joukkueelle. Karvinen näkee innovaation lähtevän liikkeelle siitä, että toimitusjohtajalla on kanttia palkata itseään fiksumpia alaisia. Näin luodaan joukkue, joka keskustelun, erilaisuuden tai jopa konfliktien kautta synnyttää jotain uutta – kyseenalaistaa, innovoi ja uudistaa.

    Vuoden innovaatiojohtaja kunniamaininta annetaan vuosittain henkilölle, joka on luonut tai luomassa organisaation kanssa ajankohtaista, ainutlaatuista ja menestykseen tähtäävää innovaatiota, liiketoiminnan tai toimintamallin muutosta, joka on tarinana kiinnostava ja inspiroiva sekä  uskaltaa ottaa itse riskejä ja kannustaa organisaatiota riskinottoon. Ajattelee itse luovasti ja tuo luovuutta tukevaa kulttuuria organisaatioon. Osoittaa määrätietoisuutta, sitkeyttä ja periksi antamattomuutta.

    Valintaraadin puheenjohtaja Microsoft Oy:n markkinointi- ja liiketoimintajohtaja Anthony Gyursanszky kertoo, että vuoden Innovaatiojohtajakilpailussa etsitään luovuutta ja muutosta edistäviä johtajia ja tehdään heidän ajamaansa arvokasta uudistustyötä tunnetuksi.

    Suomen Vuoden Innovaatiojohtajan valintaraadissa toimivat puheenjohtaja Gyursanszkyn lisäksi Microsoftin toimitusjohtaja Ari Rahkonen, Accenturen Nordic Managing Director Frank Korsström, innovaatiotoimittaja Jyrki Alkio, Via Groupin toimitusjohtaja Tero Kauppinen sekä innovaatiojohtamisen koulutusohjelma IMO edustajanaan Enderon toimitusjohtaja Ville Särmälä.

    Palaa etusivulle

  • Jouko Karvinen

     
     
     
     
     

     

IMO-uutiskirje

Innovaatiojohtamisen uusimmat tuulet 4-6 kertaa vuodessa
Huippuasiantuntijoiden artikkeleita
IMO-koulutusohjelman
kuulumiset
Pysy ajantasalla
ja tilaa uutiskirje





 
  • Yhteystiedot:    Endero    Tehtaankatu 27-29 D, 4. kerros    00150 Helsinki    Sähköposti:     Vaihde: 040 3400 600